Viime viikko vei miehen Arushaan. Johtokunnan kanssa
mietittiin Lematin ja Habari Maalum Collegen nykytilaa ja tulevaisuutta. Kaiken
kaikkiaan kokous meni hyvin ja hyvillä mielin olin taksilla menossa kohden
lentokenttää. Siinä matkalla juttelin takana istuvan Nebert Makunyin kanssa.
Kun käänsin katseen kohden menosuuntaa, niin huomasin, että edessä seisovan
auton perä lähestyi vauhdilla. Puhelintaan näprännyt kuski ei edes ehtinyt
jarruttaa varoituksesta huolimatta, vaan törmättiin edessä olleeseen autoon
sellaisella 50km/h vauhdilla. Onneksi kaikilla oli turvavyöt kiinni ja onneksi
ne vielä toimivatkin. Taksista tuli nesteet pihalle, joten matka päättyi
siihen. Onneksi saatiin napattua taksi lennosta ja ehdittiin ajoissa
lennollekin. Kuluneen 5 vuoden aikana tämä oli jo neljäs kolari, jossa olen ollut
mukana.
Perjantaina Joel osallistui koulujen välisiin
yleisurheilukisoihin. Kisoihin tuli kouluja Tansaniasta asti. Joel oli 400m
viides ja juoksi lisäksi vielä 4x100m ja 4x400m viestit. Viesteissä oli niin
monia eriä, ettei tuloksia vielä kisojen loputtua ollut saatavilla. Joel
selvitti itsensä myös koulun koripallojoukkueeseen, joten vipinää riittää myös
vanhemmille tulevina kuukausina.
Lauantaina lähdimme retkelle Naivasha-järvelle yhdessä Warreneiden kanssa. Venesafarilla
näimme virtahepoja ja lukemattomia lintuja. Rantauduimme välillä ja kävellen
näimme sitten niin seeprat, kirahvit kuin monet antiloopitkin. Olipa hienoa
olla järvellä ja veneillä. Jotenkin suomalainen aina rentoutuu veden
läheisyydessä.
Tänään (ma) lähden Kenian Kerichoon opettamaan alueen
pastoreita. Paikalle tulee nelisenkymmentä alueen johtavaa pastoria. Täytyy
rukoilla, että tämä ajomatka menisi ilman kolinoita.
Terveisin,
Kari Rönkkö