Siitä ei liene ollut puhetta, että minun hieno tittelini täällä on: Itäisen Afrikan alueellinen koulutusneuvonantaja. Tämän tittelin myötä, ja yhdessä sen tosiasian kanssa, että olen myös nimetty alueen johtoryhmään, niin toimenkuvaan kuuluu muutakin kuin vain vastata tästä johtajuuskoulutusohjelmasta. Viime viikolla sain kunnian olla jakamassa todistuksia National Gender Trainers:lle. Samoissa merkeissä saan olla ensi perjantaina Arushassa Tansaniassa, jakamassa todistuksia Habari Maalum collegen opiskelijoille. Samalle päivälle on myös laitettu uuden opiskelija-asuntolan avajaiset, ja on hienoa olla myös tuossa tilaisuudessa nauhaa leikkaamassa.
Uskon edelleen, että paras tapa, jolla näitä maita viedään eteenpäin, on juuri koulutus. Ja on todella hienoa, että Fida tukee tämän tyyppistä kehitystä yhdessä Ulkoministeriöstä tulevien kehitysyhteistyövarojen kanssa.
Ensi viikolla olen myös Etiopiassa maanantaista keskiviikkoon opettamassa Addis Abebassa pastoriseminaarissa. Vaikka todistuksiakin on kiva jaella ja vain sanoa muutama kiitoksen ja kannustuksen sana, niin eniten nautin juuri näistä tilaisuuksista, joissa saan olla opettamassa, ja siinä samalla myös itse oppimassa.
Etiopiaan on muutenkin aina kiva mennä, koska tuo maa niin selkeästi poikkeaa näistä muista Itäisen Afrikan maista. Kumppani seurakuntaan, Ethiopian Guenet Church, olen myös saanut upeat työkaverit, joita on aina hienoa nähdä ja joiden kanssa työskentelystä nauttii. Eikä vähäisin nautinto suinkaan ole yhteiset ruoka hetket etiopilaisen ruoan merkeissä. Paikallinen ruoka kun on todella loistavaa. Minua on siellä jo kohdannut suurin mahdollinen kunnia, kun Guenetin piispa käsin syötti minua. Kuulostaa suomalaisesta oudolta, mutta sen merkitys on se, että minut on hyväksytty yhdeksi heistä. Nämä on niitä pieniä juhla hetkiä työn lomassa.
Yhtä juhlaa meille oli tarjolla myös perjantaina, kun kovaa taklaava rugby-poikamme Joel esiintyi Rosslyn Academyn High School musikaalissa Seussical the Musical. Esitys oli upea! Niin upea, että menimme uudelleen katsomaan sen lauantaina ja veimme ystäviä mukanamme. Vähäksi aikaa sai taas heittää arki huolet pois mielestä.
Siunattua viikkoa teille toivotellen,
Rönkön poppoo
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Paluu arkeen
Tervehdys syksyisestä Keniasta. Saattaisi kuulostaa siltä, että täällä on aika, jolloin sataa räntää ja lehdet tippuvat puista. Ei täällä. Öisin ja aamupäivisin satelee ja on pilvistä, mutta sitten puoliltapäivin pilvet väistyvät ja päästään hyvinkin helle lukemiin (Suomessa raja 25 astetta) eli tuonne 30 asteeseen.
Viime sunnuntaina, kun kirjoittelin edellisen kerran, niin oli juuri palattu lähettipäiviltä Mombasasta, ja vielä oli jäljellä vähän juhlan tuntua. Sitten koitti maanantai ja paluu arkeen alkoi räväkästi. Apulaisemme Aku, joka oli vahtinut taloa meidän ollessa Mombasassa oli ollut teillä tietämättömillä lauantaina, mutta sitten kuitenkin palannut takaisin. Kun maanataina häneltä tiedustelin, että mitä täällä tapahtui lauantaina ja muutenkin meidän poissa ollessa, niin hän yht'äkkiä käänsi selkänsä ja lähti. Ihmeteltiin vähän Sirkan kanssa, että mitä tämä nyt tarkoitti, mutta sitä sen enempää ajattelematta menimme Sirkan kanssa kuitenkin kuntoilemaan. Kun sitten aloittelin töitä toimistossa, niin huomasin, että meidän kassalippaaseen oli murtauduttu. Se mitä lippaasta oli viety, voitiin laskea, mutta kuinka paljon meidän lompakoista on hävinnyt Akun toimesta jää arvoitukseksi.
Mutta toki tähän viikkoon mahtui myös juhlahetkiä. Yksi sellainen oli Joelin High School rugby joukkueen kauden eka matsi. Täytyy olla ylpeä pojan asenteesta. Joel on 15v ja High Schoolin ekalla ja muut pelaajat voivat olla aina 19 vuotiaita. Se ei haitannut jalkapallossa, jossa Joel taisi olla koko liigan paras maalintekijä, eikä tuo ikä tunnu haittaavan rugbyssakaan. Taklauksia otettiin vastaan ja niitä annettiin kuin miehet. Kaiken kruunasi omalla kenttäpuolella katkaistu vastustajan syöttö ja pallon juokseminen aina maaliin asti. Joel onkin saanut täällä lempinimen Flying Finn, Lentävä suomalainen.
Juhlaa oli myös lauantaina, kun Ella valmistautui Vanhojen tanssia vastaavaan juhlaan; Senior/Junior Banquette. Puku oli haettu ompelijalta, ja oli käyty kampaajalla. Talossa oli suuren juhlan tuntua, kun Ella kavereineen valmistui juhlaa. Minulla oli kunnia viedä heidät juhlapaikalle. Ella hymyili kilpaa isin ja äidin kanssa ja kaikki alkuviikon harmit oli jälleen pois pyyhitty.
T.Kari
Viime sunnuntaina, kun kirjoittelin edellisen kerran, niin oli juuri palattu lähettipäiviltä Mombasasta, ja vielä oli jäljellä vähän juhlan tuntua. Sitten koitti maanantai ja paluu arkeen alkoi räväkästi. Apulaisemme Aku, joka oli vahtinut taloa meidän ollessa Mombasassa oli ollut teillä tietämättömillä lauantaina, mutta sitten kuitenkin palannut takaisin. Kun maanataina häneltä tiedustelin, että mitä täällä tapahtui lauantaina ja muutenkin meidän poissa ollessa, niin hän yht'äkkiä käänsi selkänsä ja lähti. Ihmeteltiin vähän Sirkan kanssa, että mitä tämä nyt tarkoitti, mutta sitä sen enempää ajattelematta menimme Sirkan kanssa kuitenkin kuntoilemaan. Kun sitten aloittelin töitä toimistossa, niin huomasin, että meidän kassalippaaseen oli murtauduttu. Se mitä lippaasta oli viety, voitiin laskea, mutta kuinka paljon meidän lompakoista on hävinnyt Akun toimesta jää arvoitukseksi.
Mutta toki tähän viikkoon mahtui myös juhlahetkiä. Yksi sellainen oli Joelin High School rugby joukkueen kauden eka matsi. Täytyy olla ylpeä pojan asenteesta. Joel on 15v ja High Schoolin ekalla ja muut pelaajat voivat olla aina 19 vuotiaita. Se ei haitannut jalkapallossa, jossa Joel taisi olla koko liigan paras maalintekijä, eikä tuo ikä tunnu haittaavan rugbyssakaan. Taklauksia otettiin vastaan ja niitä annettiin kuin miehet. Kaiken kruunasi omalla kenttäpuolella katkaistu vastustajan syöttö ja pallon juokseminen aina maaliin asti. Joel onkin saanut täällä lempinimen Flying Finn, Lentävä suomalainen.
Juhlaa oli myös lauantaina, kun Ella valmistautui Vanhojen tanssia vastaavaan juhlaan; Senior/Junior Banquette. Puku oli haettu ompelijalta, ja oli käyty kampaajalla. Talossa oli suuren juhlan tuntua, kun Ella kavereineen valmistui juhlaa. Minulla oli kunnia viedä heidät juhlapaikalle. Ella hymyili kilpaa isin ja äidin kanssa ja kaikki alkuviikon harmit oli jälleen pois pyyhitty.
T.Kari
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Viisi päivää Mombasassa
Nyt, kun jo alkaa toipua päivän ajomatkasta, niin on mahdollisuus päivittää blogia.
Hyvä uutinen lienee se, että kamera tuli tällä kertaa mukaan, mutta huono uutinen on se, että kaikissa kuvissa on joitakin muita ihmisiä, joiden lupaa ei tullut kysyttyä. Joten niitä kuvia ei voi käyttää. Laitetaan kuitenkin jotain katsottavaa.
Jo säänkin puolesta meillä oli upea viikko. Aurinko paistoi meille reilulle 70 fidalaiselle, jotka olimme saapuneet Mombasaan eri puolilta Saharan eteläpuolista Afrikkaa. Oli hienoa tutustua uusiin tulokkaisiin, ja verestää suhteita heihin, joita olimme tavanneet edellisen kerran vuosi sitten. Mukana oli myös pari vierasta Suomesta, jotka kehuivat, että onpas kasassa mielenkiintoinen porukka, joilla kaikilla varsin mielenkiintoiset taustat ja tehtävät. Totta joka sana!
Aamupäivät vietimme luennoilla ja osille iltapäiviä tuli sitten joitakin palavereja, joissa mietimme työtämme. Vaikka kuinka yritin laulattaa porukalle, että Päivä vain ja hetki kerrallansa, niin silti yritimme miettiä asioita aina neljän vuoden päähän.
Iltaisin oli sitten erilaisten ohjelmien kirjoa: Esittelyjen ilta, Laulun ja runon ilta, nuorten ilta, rukousilta ja kruununa Ehtoolliskokous perjantaina.
Minulla oli vastuullani perjantain aamunavaus ja samaan aikaan Sirkka oli vastuussa lasten pyhäkoulusta. Pyhäkoulussa Sirkalla oli tarinassa kolikko hukassa ja mulla muuten vaan homma hukassa, kuten tapana on. Tarinassaan Sirkka sitten kovan etsimisen jälkeen löyti kolikkonsa, ja minäkin sain jotenkin juonesta kiinni. Jos joku nyt ihmettelee, että mistä se nyt höpöttää, niin vastaus tähänkin löytyy Raamatusta.
Karvinen jossain kirjassaan on ajatellut yhtä asiaa näin: Lihavuus on onnellisten hetkien kertymää. Jos sitten mietimme mikä olisi indikaattori onnellisuudelle, niin se lienee löydettävissä puntarilta. Ruoka hotellissa oli sen verran hyvää, että uutta onnellisuutta lienee kertynyt jonkin verran. Nyt arjen taas alkaessa, niin sulakoon pois myös nämä onnellisuuden ripeet.
Niin ja onnellisuudesta puhuttaessa!Torstaina 8.4. vietimme 21-vuotis hääpäiväämme!
Motto ensi viikoksi: Käytä puhuessasi sulavia sanoja, koska voit huomenna joutua syömään ne!
T.Kari
Hyvä uutinen lienee se, että kamera tuli tällä kertaa mukaan, mutta huono uutinen on se, että kaikissa kuvissa on joitakin muita ihmisiä, joiden lupaa ei tullut kysyttyä. Joten niitä kuvia ei voi käyttää. Laitetaan kuitenkin jotain katsottavaa.
Jo säänkin puolesta meillä oli upea viikko. Aurinko paistoi meille reilulle 70 fidalaiselle, jotka olimme saapuneet Mombasaan eri puolilta Saharan eteläpuolista Afrikkaa. Oli hienoa tutustua uusiin tulokkaisiin, ja verestää suhteita heihin, joita olimme tavanneet edellisen kerran vuosi sitten. Mukana oli myös pari vierasta Suomesta, jotka kehuivat, että onpas kasassa mielenkiintoinen porukka, joilla kaikilla varsin mielenkiintoiset taustat ja tehtävät. Totta joka sana!
Aamupäivät vietimme luennoilla ja osille iltapäiviä tuli sitten joitakin palavereja, joissa mietimme työtämme. Vaikka kuinka yritin laulattaa porukalle, että Päivä vain ja hetki kerrallansa, niin silti yritimme miettiä asioita aina neljän vuoden päähän.
Iltaisin oli sitten erilaisten ohjelmien kirjoa: Esittelyjen ilta, Laulun ja runon ilta, nuorten ilta, rukousilta ja kruununa Ehtoolliskokous perjantaina.
Minulla oli vastuullani perjantain aamunavaus ja samaan aikaan Sirkka oli vastuussa lasten pyhäkoulusta. Pyhäkoulussa Sirkalla oli tarinassa kolikko hukassa ja mulla muuten vaan homma hukassa, kuten tapana on. Tarinassaan Sirkka sitten kovan etsimisen jälkeen löyti kolikkonsa, ja minäkin sain jotenkin juonesta kiinni. Jos joku nyt ihmettelee, että mistä se nyt höpöttää, niin vastaus tähänkin löytyy Raamatusta.
Karvinen jossain kirjassaan on ajatellut yhtä asiaa näin: Lihavuus on onnellisten hetkien kertymää. Jos sitten mietimme mikä olisi indikaattori onnellisuudelle, niin se lienee löydettävissä puntarilta. Ruoka hotellissa oli sen verran hyvää, että uutta onnellisuutta lienee kertynyt jonkin verran. Nyt arjen taas alkaessa, niin sulakoon pois myös nämä onnellisuuden ripeet.
Niin ja onnellisuudesta puhuttaessa!Torstaina 8.4. vietimme 21-vuotis hääpäiväämme!
Motto ensi viikoksi: Käytä puhuessasi sulavia sanoja, koska voit huomenna joutua syömään ne!
T.Kari
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Vanhat valokuvat!
Lukuun ottamatta tuossa päällä olevaa kuvaa, jossa Kiberan lapset lähettävät teille terveisiä, niin tällä viikolla mennään vanhoilla kuvilla. Syy tähän on pelkästään se, että muistin kyllä ottaa Ugandaan mukaani kameran laturin, mutta sitten udohdin ottaa kameran. Tämä vain todistaa sen, että ellei asiaa ole laitettuna kännykän muistutuksiin, niin sitä ei ole olemassa.
Matka Ugandaan meni hienosti. Meidän sikäläinen kumppanimme Pentecostal Churches of Uganda (PCU) on meidän Itäisen Afrikan kumppaneistamme pienin, mutta hyvin pippurinen, ja haluaa kovasti mennään eteenpäin. Suunnittelimme kuinka lujittaa kirkkokunnan rakenteita ja vahvistaa kirkkokunnan päätoimiston asemaa. Samalla myös suunnittelimme tälle vuodelle koulutusohjelman PCU:ta varten. Äkkiseltään voi kuulostaa hyvinkin tylsältä, mutta tosi asia on se, että juuri tämän tyylistä apua kumppanimme haluaa. Heillä on jo tarpeeksi kyvykkäitä kavereita tekemään ruohonjuuritason hommaa ja apua tarvitaan juuri koulutus puolella.
Kaikki muistaa Ugandasta heti Idi Aminin ja hänen hirmuhallintonsa. Niitä tässä on turha enää käydä läpi, mutta mielenkiintoiseksi asia muuttuu kun alat jutella asiasta paikallisten kanssa. Asiat ei enää heille ole niin musta-valkoista kuin meille. Tuli samanlainen olo, kun katsellessa vanhojen natsien haastatteluja, jotka vielä yli 60-vuoden jälkeen pitivät kiinni noista vanhoista ajatuksistaan. Monelle ugandalaiselle, jotka tulevat Aminin heimosta ja kotialueilta, Amin on edellään hyvä johtaja, jonka maineen me länsimaiset olemme pilanneet. Mikään ei ole täälläkään niin yksinkertaista, vaikka monesti näin olisi helppo ajatella.
Ugandaa kutsutaan Afrikan helmeksi, ja tämä on helppo ymmärtää jo ajaessaan Entebbestä Kampalaan. Kaikki on todella vihreää ja rehevää. Kaikki edellytykset maan kehittymiselle ovat olemassa ja tosiasiassa Uganda on kovasti kehittynytkin viimeisten vuosien aikana. Erikoismaininnan Ugandan lisäksi kehittymisestään saavat myös Tansania ja Mosambik, ja tämä DFID:n mukaan. Siis monella rintamalla mennään eteenpäin.
Tiistaina suunnistamme Mombasaan Suomalaipäiville. Sinne saapuu yli 70 fidalaista kaikkialta Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta. Toki tässä luvussa on jo mukana lapsetkin. Toivottavasti nyt tulee myös kamera mukaan.
T.Kari
Matka Ugandaan meni hienosti. Meidän sikäläinen kumppanimme Pentecostal Churches of Uganda (PCU) on meidän Itäisen Afrikan kumppaneistamme pienin, mutta hyvin pippurinen, ja haluaa kovasti mennään eteenpäin. Suunnittelimme kuinka lujittaa kirkkokunnan rakenteita ja vahvistaa kirkkokunnan päätoimiston asemaa. Samalla myös suunnittelimme tälle vuodelle koulutusohjelman PCU:ta varten. Äkkiseltään voi kuulostaa hyvinkin tylsältä, mutta tosi asia on se, että juuri tämän tyylistä apua kumppanimme haluaa. Heillä on jo tarpeeksi kyvykkäitä kavereita tekemään ruohonjuuritason hommaa ja apua tarvitaan juuri koulutus puolella.
Kaikki muistaa Ugandasta heti Idi Aminin ja hänen hirmuhallintonsa. Niitä tässä on turha enää käydä läpi, mutta mielenkiintoiseksi asia muuttuu kun alat jutella asiasta paikallisten kanssa. Asiat ei enää heille ole niin musta-valkoista kuin meille. Tuli samanlainen olo, kun katsellessa vanhojen natsien haastatteluja, jotka vielä yli 60-vuoden jälkeen pitivät kiinni noista vanhoista ajatuksistaan. Monelle ugandalaiselle, jotka tulevat Aminin heimosta ja kotialueilta, Amin on edellään hyvä johtaja, jonka maineen me länsimaiset olemme pilanneet. Mikään ei ole täälläkään niin yksinkertaista, vaikka monesti näin olisi helppo ajatella.
Ugandaa kutsutaan Afrikan helmeksi, ja tämä on helppo ymmärtää jo ajaessaan Entebbestä Kampalaan. Kaikki on todella vihreää ja rehevää. Kaikki edellytykset maan kehittymiselle ovat olemassa ja tosiasiassa Uganda on kovasti kehittynytkin viimeisten vuosien aikana. Erikoismaininnan Ugandan lisäksi kehittymisestään saavat myös Tansania ja Mosambik, ja tämä DFID:n mukaan. Siis monella rintamalla mennään eteenpäin.
Tiistaina suunnistamme Mombasaan Suomalaipäiville. Sinne saapuu yli 70 fidalaista kaikkialta Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta. Toki tässä luvussa on jo mukana lapsetkin. Toivottavasti nyt tulee myös kamera mukaan.
T.Kari
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)