Nyt, ensimmäistä kertaa siitä, kun aloitin tämän blogin vuodenvaihteessa, tuo otsikko pitää paikkansa:"Rönköt Afrikassa ja vähän muuallakin!" Minä olen siis Afrikassa ja muu perhe Suomessa.
Kun torstaina palasin Ugandasta, jossa meillä oli todella hyvät neuvottelut suomalaisten, norjalaisten ja ugandalaisten kanssa, niin jo seuraavana aamuna piti viedä Sirkka, Ella ja Joel lentokentälle. Hyvät todistukset hallussa oli lasten mukava lähteä Suomeen. Ellalla ja Joelilla onnellinen tilanne, kun on hyviä ystäviä täällä ja Suomessa. Joel oli jo lauantaina HJK94:n harjoituksissa.
Sirkka taas oli onnellinen saadessaan halata Kallea n. vuoden eron jälkeen. Kateeksi käy!
Tämä on ollut raskas rupeama. Vaikeuksia on riittänyt, kuten myös huolta ja murhetta. Aina kun jotain on mennyt hyvin, niin nurkan takaa on tullut märällä rätillä vasten kasvoja. Eikä tämä viimeinenkään viikko mennyt ilman murhetta.
Koiramme Andy meni näykkäisemään naapurin puutarhuria ja siitähän riemu ratkesi. Asukasyhdistys käsitteli asiaa ja antoi Andylle häädön. Minne koira laitetaan? Onneksi avuksi tulivat ystävämme, jotka antavat Andyn käyttää heidän pihaansa kesän ajan. Käytännössä tämä myös tarkoittaa sitä, että kun palaamme tänne kesän jälkeen, niin meidän täytyy etsiä uusi koti, jonne myös Andy voi muuttaa.Siis jo neljäs asunto tämän 2,5 vuoden aikana.
On raskasta, kun koko ajan täytyy olla vahva. Voimat alkaa olla vähissä. Vielä ensi viikolla käynti Sudanissa ja sitten alkaa loma. Tosin siinä on nyt alkuun saarna Leppävaarassa 13.6. Toinen 15.6 Espoonlahdessa ja kolmas Myyrmäessä 20.6. Juhannusviikko meneekin sitten Juhanuskonferenssissa Itäisen Afrikan osastolla. Mutta on ainakin uudet maisemat. Tulkaa juttusille!
Nyt kun on mieliala vähän matalalla ja sitten on täällä vielä yksin, niin päätin tuossa omaksi ilokseni ottaa kitaran esiin ja laulella. Aloitin laulun reippaasti, mutta kun tulin laulussa kohtaan joka menee: Olen kuullut on maa ilman vaivaa,ilman kyyneltä, taistoa, huolta. Kipu, sairaus ei tuskaa tuota.Siellä kerran mä olla saan. Halleluja siel riemuita voimme, halleluja jo epäilys haihtui. Enää koskaan en horjuen kulje, olen saapunut Jumalan luo.
Kyyneleet tuli silmään, eikä todellakaan siksi, että olisin liikuttunut omasta tulkinnastani.
T.Kari
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
maanantai 24. toukokuuta 2010
Vielä vähän
Vielä vähän aikaa ja sitten alkaa loma! Sirkka vei juuri Ellan ja Joelin kouluun. Lapsilla kolmen päivän koeputki ja sitten torstaina koulu jo loppuu. Loma heillä alkaa räväkästi kun perjantaina aamulla lähtevät lentämään kohden Suomea.
Lehdistä on voitu lukea, että Suomessa on ollut lämmintä, mutta muuttuu viileämpään. No se on tuttu juttu.
Kun yskä alkoi helpottaa viime viikolla, niin tietysti piti sitten mennä niksauttamaan selkänsä niin, että koko loppuviikko meni ihan vain maatessa. Jotain yritin koneella tehdä kun makoilin sohvalla.
Kun tätä kirjoitan niin parin tunnin päässä odottaa tapaaminen Kenian poliisijohdon kanssa. Suunnitellaan syksyn etiikkakoulutuksia. Hienoa, että ovet ovat edelleen auki heidän suuntaansa.
Keskiviikko aamuna suuntaan sitten kohden Ugandaa, jossa käydään pitämässä neuvotteluita Ugandan helluntaiseurakunnan johdon kanssa. Siellä on jotain pientä häikkää ja täytyy käydä oikomassa syntyneitä väärinkäsityksiä. Torstai-iltana palaan sitten kotiin ja jo perjantai-aamuna vien sitten perheen kentälle.
Itse viivyn täällä vielä reilun viikon ja käyn pitämässä seminaaria Sudanissa,Jubassa.
Itse sitten lentelen Suomeen ma 7.6. Kyllä tässä jo loman tarpeessa ollaan.
Pikaisiin näkemisiin,
T.Kari
Lehdistä on voitu lukea, että Suomessa on ollut lämmintä, mutta muuttuu viileämpään. No se on tuttu juttu.
Kun yskä alkoi helpottaa viime viikolla, niin tietysti piti sitten mennä niksauttamaan selkänsä niin, että koko loppuviikko meni ihan vain maatessa. Jotain yritin koneella tehdä kun makoilin sohvalla.
Kun tätä kirjoitan niin parin tunnin päässä odottaa tapaaminen Kenian poliisijohdon kanssa. Suunnitellaan syksyn etiikkakoulutuksia. Hienoa, että ovet ovat edelleen auki heidän suuntaansa.
Keskiviikko aamuna suuntaan sitten kohden Ugandaa, jossa käydään pitämässä neuvotteluita Ugandan helluntaiseurakunnan johdon kanssa. Siellä on jotain pientä häikkää ja täytyy käydä oikomassa syntyneitä väärinkäsityksiä. Torstai-iltana palaan sitten kotiin ja jo perjantai-aamuna vien sitten perheen kentälle.
Itse viivyn täällä vielä reilun viikon ja käyn pitämässä seminaaria Sudanissa,Jubassa.
Itse sitten lentelen Suomeen ma 7.6. Kyllä tässä jo loman tarpeessa ollaan.
Pikaisiin näkemisiin,
T.Kari
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Hinkuyskä
Jälleen on viikko vierähtänyt. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut oikein hieno viikko ja antoisa viikonloppu.
Tuo otsikko lienee vähän väärässä ,jos mennään ihan tarkkaan diagnoosiin, mutta tuolta tuo tauti on tuntunut ja kuulostanut. Siis todella legendaarinen flunssa. Teknisesti olen siis ollut kuluneen viikon sairaslomalla, mutta käytännössä se on tarkoittanut sitä, että olen ollut toimistohommissa ja kirjoitellut jotain suunnitelmia vuosille 2011-2014 vähän parempaan malliin.
Tiistaina Ella alkoi valitella huonoa oloa ja ajattelimme, että Ella on saamassa tämän saman taudin. Mutta kun hänen vatsatautinsa kivut vain kovenivat ja kovenivat aloimme pelätä mahdollista umpisuolen tulehdusta. Sirkka vei sitte Ellan Aga Khan-sairaalaan. Siellä laittoivat Ellan tippaan ja alkoivat tutkia missä mennään. Kuuden tunnin jälkeen tulivat siihen tulokseen, että Ellalla on vatsassa bakteeritulehdus. Sai siihen antibiootit ja homma alkaa olla jo takanapäin. Nyt sitten vaan Sirkka alkaa köhiä.
Ella parantui loppuviikkoon sen verran että pystyi osallistumaan Rosslyn Singersin konserttiin. Porukka lauloi todella upeasti ja nautiimme tietysti kovasti Ellan kuin koko porukan lauluista. Hieno ilta!
Kun sitten olimme saaneet perjantaina kunnon kulttuuripläjäyksen, niin lauantaina lätisi sitten jo ihan kunnolla, kun olimme Joelin rugbyturnauksessa, BLACKROCK. Rugby on täällä iso juttu, joten paikalla oli televisio, ja radiokanavat lähettivät tapahtumapaikalla suoraalähetystä.Pojat pelasivat upeasti. Viisi matsia viidessä tunnisa on tosi kova juttu. Pääsivät kakkossarjan finaaliin, jossa tuli heille vasta pysäyttäjä, eli Moi Force Academy. Joel oli varmaan turnauksen nuorin pelaaja, mutta niin vain pelasi kaikki pelit alusta loppuun. Poika taklaa jo kovaa ja periksi ei anneta.
Siinä motto meille kaikille tulevalle viikolle. Periksi ei anneta!
T.Kari
Tuo otsikko lienee vähän väärässä ,jos mennään ihan tarkkaan diagnoosiin, mutta tuolta tuo tauti on tuntunut ja kuulostanut. Siis todella legendaarinen flunssa. Teknisesti olen siis ollut kuluneen viikon sairaslomalla, mutta käytännössä se on tarkoittanut sitä, että olen ollut toimistohommissa ja kirjoitellut jotain suunnitelmia vuosille 2011-2014 vähän parempaan malliin.
Tiistaina Ella alkoi valitella huonoa oloa ja ajattelimme, että Ella on saamassa tämän saman taudin. Mutta kun hänen vatsatautinsa kivut vain kovenivat ja kovenivat aloimme pelätä mahdollista umpisuolen tulehdusta. Sirkka vei sitte Ellan Aga Khan-sairaalaan. Siellä laittoivat Ellan tippaan ja alkoivat tutkia missä mennään. Kuuden tunnin jälkeen tulivat siihen tulokseen, että Ellalla on vatsassa bakteeritulehdus. Sai siihen antibiootit ja homma alkaa olla jo takanapäin. Nyt sitten vaan Sirkka alkaa köhiä.
Ella parantui loppuviikkoon sen verran että pystyi osallistumaan Rosslyn Singersin konserttiin. Porukka lauloi todella upeasti ja nautiimme tietysti kovasti Ellan kuin koko porukan lauluista. Hieno ilta!
Kun sitten olimme saaneet perjantaina kunnon kulttuuripläjäyksen, niin lauantaina lätisi sitten jo ihan kunnolla, kun olimme Joelin rugbyturnauksessa, BLACKROCK. Rugby on täällä iso juttu, joten paikalla oli televisio, ja radiokanavat lähettivät tapahtumapaikalla suoraalähetystä.Pojat pelasivat upeasti. Viisi matsia viidessä tunnisa on tosi kova juttu. Pääsivät kakkossarjan finaaliin, jossa tuli heille vasta pysäyttäjä, eli Moi Force Academy. Joel oli varmaan turnauksen nuorin pelaaja, mutta niin vain pelasi kaikki pelit alusta loppuun. Poika taklaa jo kovaa ja periksi ei anneta.
Siinä motto meille kaikille tulevalle viikolle. Periksi ei anneta!
T.Kari
maanantai 10. toukokuuta 2010
Puhemylly
Tämän blogin verestäminen siirtyi näin maanantain puolelle, vaikka yritys on ollut aina päivittää se sunnuntaina. Mitään lakia ei tietenkään ole tuosta sunnuntain päivityksestä, joten sitä lienee turha pyydellä sen enempää anteeksi.
"Mutta miksi et päivittänyt sunnuntaina?": kyselee epätietoinen Savosta. Hienoa olisi vastata, että tämä johtuu vain Äitienpäivän vieton juhlallisuuksista, mutta näin ei ollut asian laita. Syy kirjoittamattomuuteen löytyy viime viikon matkasta Arushaan ja sieltä saadusta "Kaikkien flunssien Äidistä". Ja kun tähän vielä lisätään se tosiseikka, että olen suomalainen mies, niin osaan poten flunssaa sillai reilusti.
No nyt on maanantai, eikä flunssa ole minnekään kadonnut, mutta koneelle on tultava ja edes yritettävä tehdä töitä. Pääkallopaikalta Helsingistä kun ovat sitä mieltä, että euro-saldoissa on jotain heittoa. Se selviää kyllä.
Siis Arushassa viime viikolla olin flunssaa hankkimassa. Lentelin Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle, joka nimensä mukaan on ihan Kilimanjaron juurella. Vuorikin jopa näyttäytyi.
Matka alkoi jo hyvin Nairobin päässä, kun eräs toinen matkaaja tuli juttusille ja kyseli menemisteni suuntaa ja syytä. Kun kuuli meidän yliopistohankkeesta niin innostui heti. Kertoi olevansa World Bankillä töissä ja että he mielellään tukevat Afrikkalaisten yliopistojen tutkimustyötä. Antoi korttinsa ja pyysi ottamaan yhteyttä, kun olemme päässeet niin pitkälle. Samaan keskusteluun osallistui myös Kenian Tansanian suurlähettiläs, joka pyysi käymään, kun vierailen Dar es Salaamissa, ja kertomaan lisää tästä projektistä.
Ensin Arushassa oli uuden opiskelija-asuntolan avajaiset.Olin iloisesti yllättynyt työn laadusta, samoin kuin paikalla olleet Tansanian, Ruotsin ja Englannin edustajat. Seuraavaksi oli sitten vuorossa todistusten jako. Yhdeksän opiskelijaa sai diplomansa. Tuossa tilaisuudessa, jossakin vaiheessa, vähemmän paikallisia tapoja tuntevien usko alkoi horjua, että tämä tilaisuus ei pääty koskaan. Kävimme vuorotellen mikrofonin takana sanomassa, jotain kaunista ja inspiroivaa. Ja tietysti kovasti kiiteltiin ja kehuttiin toisiamme. Kaikkia piti muistaa jne. Jos asiaa kärjistää, niin kesti yli viisi tuntia saada noi yhdeksän todistusta jaetuksi.
Ja sitten taas syötiin.
Flunssaisin terveisin aurinkoisesta Nairobista,
Kari
"Mutta miksi et päivittänyt sunnuntaina?": kyselee epätietoinen Savosta. Hienoa olisi vastata, että tämä johtuu vain Äitienpäivän vieton juhlallisuuksista, mutta näin ei ollut asian laita. Syy kirjoittamattomuuteen löytyy viime viikon matkasta Arushaan ja sieltä saadusta "Kaikkien flunssien Äidistä". Ja kun tähän vielä lisätään se tosiseikka, että olen suomalainen mies, niin osaan poten flunssaa sillai reilusti.
No nyt on maanantai, eikä flunssa ole minnekään kadonnut, mutta koneelle on tultava ja edes yritettävä tehdä töitä. Pääkallopaikalta Helsingistä kun ovat sitä mieltä, että euro-saldoissa on jotain heittoa. Se selviää kyllä.
Siis Arushassa viime viikolla olin flunssaa hankkimassa. Lentelin Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle, joka nimensä mukaan on ihan Kilimanjaron juurella. Vuorikin jopa näyttäytyi.
Matka alkoi jo hyvin Nairobin päässä, kun eräs toinen matkaaja tuli juttusille ja kyseli menemisteni suuntaa ja syytä. Kun kuuli meidän yliopistohankkeesta niin innostui heti. Kertoi olevansa World Bankillä töissä ja että he mielellään tukevat Afrikkalaisten yliopistojen tutkimustyötä. Antoi korttinsa ja pyysi ottamaan yhteyttä, kun olemme päässeet niin pitkälle. Samaan keskusteluun osallistui myös Kenian Tansanian suurlähettiläs, joka pyysi käymään, kun vierailen Dar es Salaamissa, ja kertomaan lisää tästä projektistä.
Ensin Arushassa oli uuden opiskelija-asuntolan avajaiset.Olin iloisesti yllättynyt työn laadusta, samoin kuin paikalla olleet Tansanian, Ruotsin ja Englannin edustajat. Seuraavaksi oli sitten vuorossa todistusten jako. Yhdeksän opiskelijaa sai diplomansa. Tuossa tilaisuudessa, jossakin vaiheessa, vähemmän paikallisia tapoja tuntevien usko alkoi horjua, että tämä tilaisuus ei pääty koskaan. Kävimme vuorotellen mikrofonin takana sanomassa, jotain kaunista ja inspiroivaa. Ja tietysti kovasti kiiteltiin ja kehuttiin toisiamme. Kaikkia piti muistaa jne. Jos asiaa kärjistää, niin kesti yli viisi tuntia saada noi yhdeksän todistusta jaetuksi.
Ja sitten taas syötiin.
Flunssaisin terveisin aurinkoisesta Nairobista,
Kari
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Etiopia on toista maata
Matkat Etiopiaan ovat aina sieltä mielenkiintoisemmasta päästä.Viimeksi jo mainitsin, kuinka Etiopia poikkeaa selvästi muista kohdemaistani. Sekin tuli mainittua, että ruoka myös on erilaista ja todella maistuvaa.
Muut eroavaisuudet selviävät myös heti, kun lentoasemalta astuu ulos. Vastassa on uljas rivi yli kaksikymmentä vuotta vanhoja Lada-takseja. Ja voinen väittää, että suhteessa Etiopiassa on enemmän Ladoja kuin missään muualla. Tämä kaikki tietysti juontaa juurensa aikaan, kun Mengistu suoritti kommunistisen vallankaappauksensa, ja Etiopia siirtyi läheiseen yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa. Kansan suussa tuota aikaa kuvataan "Punaisen terrorin" ajaksi. Eikä tuo aika ole vaikuttanut vain autokantaan, vaan ajan hengen voi nähdä myös monissa virasto-ja kerrostaloissa, jonne sosialistinen arkkitehtuuri on jättänyt jälkensä.
Tuossa sivulla olevassa kuvassa jöpötän seistä Ethiopian Guenet Churchin ykkösmiehen kanssa ja takana on hänen kirkkonsa. Vuonna 1980 uudet hallisijat tulivat ja ottivat kirkkorakennukset haltuunsa ja tekivät siitä vankilan. Toki myös kaikki kristillinen toiminta kiellettiin ja tämäkin seuranani oleva piispa joutui vankilaan. Se oli kuulemma hänen teologinen korkeakoulunsa. 1991 kommunismin lakattua, kirkko palautettiin takaisin EGC:lle.
Menin siis opettamaan Addis Abeban-alueen työntekijäpäiville. Paikalla oli 80 henkeä ja ilahduttavasti heistä 20 oli naisia. Kun minulle sitten ojennettiin päivien aikataulu, niin törmäsin Etiopian seuraavaan erikoisuuteen. Minun aamun tuntien alkamisajankohdaksi oli laitettu 4.30. Tässä kohtaa tulee tietää, että kun aika Etiopiassa on 00.00, niin meidän kello näyttää klo 6.00. Siis on aina lisättävä paikalliseen aikaan kuusi tuntia. Siis opetukseni alkoi 10.30.
Etiopiassa sitä tuntee myös olevansa nuori. Kun lähdin matkaan 26.4.2010 Nairobista ja parin tunnin päästä olin sitten Addiksen kentällä, niin päivämäärä olikin 28.8.2002. Kahdeksan vuotta rapisi harteiltani ja olo oli sen mukainen. Mainittavaa on sekin, että Etiopiassa on vuodessa 13 kuukautta.
Kun sitten palasin kotiin, niin vastassa oli hyviä uutisia. Joelin musikaali esitykset olivat menneet hyvin ja rugbyssä oli tullut voitto. Nyt Joel oli vienyt pallon kahdesti maaliin asti. Ella oli taas ollut yli yhdeksän tuntia Thikan poliisiasemalla ajokokeessa. Tuon reilun yhdeksän tunnin aikana Ella oli vastannut 4 liikennemerkki kysymykseen ja ajanut noin 50m, ja näin todistanut kykynsä ja sai siis ajokorttinsa. Että näin tällä kertaa.
T.Kari
Muut eroavaisuudet selviävät myös heti, kun lentoasemalta astuu ulos. Vastassa on uljas rivi yli kaksikymmentä vuotta vanhoja Lada-takseja. Ja voinen väittää, että suhteessa Etiopiassa on enemmän Ladoja kuin missään muualla. Tämä kaikki tietysti juontaa juurensa aikaan, kun Mengistu suoritti kommunistisen vallankaappauksensa, ja Etiopia siirtyi läheiseen yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa. Kansan suussa tuota aikaa kuvataan "Punaisen terrorin" ajaksi. Eikä tuo aika ole vaikuttanut vain autokantaan, vaan ajan hengen voi nähdä myös monissa virasto-ja kerrostaloissa, jonne sosialistinen arkkitehtuuri on jättänyt jälkensä.
Tuossa sivulla olevassa kuvassa jöpötän seistä Ethiopian Guenet Churchin ykkösmiehen kanssa ja takana on hänen kirkkonsa. Vuonna 1980 uudet hallisijat tulivat ja ottivat kirkkorakennukset haltuunsa ja tekivät siitä vankilan. Toki myös kaikki kristillinen toiminta kiellettiin ja tämäkin seuranani oleva piispa joutui vankilaan. Se oli kuulemma hänen teologinen korkeakoulunsa. 1991 kommunismin lakattua, kirkko palautettiin takaisin EGC:lle.
Menin siis opettamaan Addis Abeban-alueen työntekijäpäiville. Paikalla oli 80 henkeä ja ilahduttavasti heistä 20 oli naisia. Kun minulle sitten ojennettiin päivien aikataulu, niin törmäsin Etiopian seuraavaan erikoisuuteen. Minun aamun tuntien alkamisajankohdaksi oli laitettu 4.30. Tässä kohtaa tulee tietää, että kun aika Etiopiassa on 00.00, niin meidän kello näyttää klo 6.00. Siis on aina lisättävä paikalliseen aikaan kuusi tuntia. Siis opetukseni alkoi 10.30.
Etiopiassa sitä tuntee myös olevansa nuori. Kun lähdin matkaan 26.4.2010 Nairobista ja parin tunnin päästä olin sitten Addiksen kentällä, niin päivämäärä olikin 28.8.2002. Kahdeksan vuotta rapisi harteiltani ja olo oli sen mukainen. Mainittavaa on sekin, että Etiopiassa on vuodessa 13 kuukautta.
Kun sitten palasin kotiin, niin vastassa oli hyviä uutisia. Joelin musikaali esitykset olivat menneet hyvin ja rugbyssä oli tullut voitto. Nyt Joel oli vienyt pallon kahdesti maaliin asti. Ella oli taas ollut yli yhdeksän tuntia Thikan poliisiasemalla ajokokeessa. Tuon reilun yhdeksän tunnin aikana Ella oli vastannut 4 liikennemerkki kysymykseen ja ajanut noin 50m, ja näin todistanut kykynsä ja sai siis ajokorttinsa. Että näin tällä kertaa.
T.Kari
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)