Etiopia

Vakaa tarkoitukseni on päivittää tätä sivua aina maanantaisin, mutta kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi.Siis viime maanantain päivitys jäi tekemättä, koska olin matkoillani ehtinyt Etiopiaan asti, ja siellä yhteydet vaan kieltäytyivät toimimasta. Siis olin viikon ilman internettiä ja kännykkää. Sinänsä se oli ihan rentouttavaakin, mutta toisaalta paluu arkeen oli tänä maanantaina raju, kun avasin sähköpostin. Tässä menee nyt pari päivää viesteihin vastatessa ja tulvaa purkaessa.
Maanantaista torstaihin opetin kumppanimme, Guenet kirkon johtajia ja henkilökuntaan etiikasta Addis Abebasssa. Seminaari meni ihan suunnitelmien mukaan ja vastaanottokin oli kiittelevää.
Hienoa tässä reissussa oli se, että Sirkka, Ella ja Joel liittyivät seuraani torstaina, ja saivat myös tavata etiopialaisia kumppaneitamme ja väläykseltä myös nähdä, että mitä se minun työ tuolla tien päällä on.
Seminaarin jälkeen Guenetin porukka järjesti meille kierto-ajelun Addiksessa. Käytiin vierailulla Kansallismuseossa, jossa opas valoitti meille Etiopian rikasta historiaa. Seuraava tutustumiskohde oli Pyhän Kolminaisuuden kirkko,jossa opimme Koptikirkon elämästä ja tavoista. Tuossa samaisessa kirkossa on myös Keisari Haile Sellassien ja vaimonsa hauta. Mielenkiintoista!
Kun kulttuurinälkä, ainakin Ellan ja Joelin osalta oli tyydytetty, niin kiipesimme autolla yhdelle Addiksen kukkuloista, josta aukesi upea näkymä koko kaupunkiin. Kiivetessä tarkastimme myös kuinka Haile Gebreselassie asuu. Hyvin on juokseminen selvästikin kannattanut. Illalla vielä tavattiin Guenet-kirkon presidenttiä. Oli ilo kuulla, että herätys Etiopiassa vielä jatkuu.
Perjantaina ajoimme sitten Debre Zeitiin, jossa Fida on tehnyt työtä jo kymmeniä vuosia. Vierailimme Anun ja Briitan johdolla perheissä joita tuetaan meidän köyhien perheiden tukiohjelmasta. Tuhannet perheet ovat saaneet avun ohjelmasta, ja koko kylä tuntee Anun ja Briitan, jotka ovat vaikuttaneet paikkakunnalla yli kaksikymmentä vuotta. Upeaa työtä!
Laittoi oikein miettimään, millaista tuolla kylällä on ollut vuonna 1984, kun Briitta sinne meni. Elettiin vielä kommunismmin aikaa kaiken lisäksi. Vielä tänäänkään kylällä ei juuri autoja näe ja liikenne sujuu hevosvaunuilla ja aaseilla.
Perjantai-iltana pidettiin suomalaisten kesken ehtoollistilaisuus, jossa minulla oli kunnia pitää ehtoollispuhe. Monin tavoin siis voimme tukea toinen toistemme työtä.
Väsyneinä, mutta onnellisina saavuimme kotiin sitten sunnuntaina.
T. Kari Rönkkö

Hopeaa

Takana on varsin tapahtumarikas viikko. Maanantaista keskiviikkoon olin Kampalassa, Ugandassa. Osallistuin siellä kirkkokunnan johdon seminaariin, jossa mietittiin kirkkokunnan uusia ohjesääntöjä, hallintorakenteita ja johtamismalleja. Minun osalleni sattui opettaa kirkon hallinnosta, ja kuinka siitä saataisiin sitten rakennettua toimiva hallintokaavio. Rehellisesti voin teille myöntää, että ei ihan sitä minun vahvinta osaamisaluettani, mutta siitäkin selvittiin.
Edellisen Ugandan reissun jälkeen kirjoittelin kuinka Ugandassa oli turvallisuustoimet kiristyneet jalkapallon mm-kisojen aikana tehtyjen pommi-iskujen vuoksi. No nyt oli aikalailla palattu vanhoihin kuvioihin ja turvallisuustoimissa palattu vanhaan. Ainoastaan lentokentällä oli jaksettu pitää kiinni uusista turvallisuusmääräyksistä.
Kuulin myös, että pommiuhrien lukumäärä 75:stä oli tipahtanut 74:ä, kun yksi "uhri" heräsi ruumishuoneella 12 tunnin makoilun jälkeen ja käveli sieltä sitten kotiin.
Keskiviikkona oli Joelin joukkueella semifinaali ottelu St. Christopheria vastaan. Harmillisesti missasin matsin Ugandan keikan vuoksi, mutta Sirkka piti minut ajantasalla tekstarein. Hieno voitto meille numeroin 5-3. Joel aloitti maalinteon meidän puolelta. Perjantaina finaalissa oli vastassa RVA, joka tasaisuutensa vuoksi vei voiton numeroin 3-1. Hopeaa tuli. Hopeajoukkue mitaleineen yläkuvassa.
Sunnuntaina oli tuplajuhla. Sirkalla synttärit ja mä juhlin isänä. Hieno homma.
Tämän viikon olen Nairobissa ja valmistelen ensi viikon Etiopian seminaaria.
T. Kari Rönkkö

Tökkii!

Tökkii siis tämä nettiyhteys täällä Ugandassa. Tietysti vois ajatella, että on muitakin asioita, jotka tökkii täällä, mutta niistä sitten mahdollisesti enemmän ensi viikon jutussa.
Viime viikon tarina päättyi siihen, että Rosslynin pojat kokivat karvaan tasapelin jalkapallossa. Viime viikolla olikin sitten totinen paikka, kun pelattiin alkusarjan viimeinen kierros. Vastassa Strathmore, jolle koettiin kirvelevä tappio viime vuoden finaalissa.Tappiolla pojat olisivat ulkona jatkopeleistä. Tasapelillä semifinaali vieraissa pahinta vastustajaa eli RVA:ta vastaan. Voitolla jatkopeleissä kotona vastaan tulisi ennakolta helpompi St. Christopher.
Peliä oli pelattu 5 minuuttia, kun Strathmore siirtyi 1-0 johtoon. 10 minuutin kohdalla meille vapari 25 metristä ja sen Joel tinttasi sisään ja peli 1-1. Taas meni kymmenen minuuttia ja Strathmore meni 2-1 johtoon. Noissa luvuissa puoliajalle.
Tasoitus Andyn jalasta, Joelin esityöstä, 7 minnuutia ennen loppua. Nyt pallo sitten pomppi meille, kun viimeisellä minuutilla, järjettömän painostuksen jälkeen pallo Strathmoren maaliin heidän oman miehensä kautta. Voitto 3-2 ja semifinaalissa sitten kotona keskiviikkona vastassa St. Christopher. Voitolla perjantain finaaliin.
Hyvillä mielin kotiin ja pakkaamaan. Seuraavana aamuna 5.30 tuli taksi hakemaan ja vei lentokentälle, josta matka jatkui punavalkoisin siivin Dar es Salaamiin.
Vaikka Nairoissakin on nyt ollut mukavan lämmintä 25 astetta, niin Darissa merenrannalla oltiin jo mukavemmisssa 33 asteen lämmöissä. Siinä se on sitten somaa istua taksissa, ruuhkassa, ja tietysti taksien ilmastoinnit ei toimi.
Työn puolesta suunniteltiin Jackson Kaluzin kanssa ensi vuoden opetussuunnitelmia johtajuuskoulutusohjelmaan. Vierailtiin myös Tansanian opetusviranomaisten luona, ja siinäkin tuli hiki, kun NACTE:n Chief Coordinator kertoi, mitä taustaselvityksiä pelkästään tarvitaan, ennen kuin saamme sisään ensimmäistäkään opetussuunnitelmaa. Ollaan Jacksonin kanssa eläkkeellä ennen sitä. Mutta toisaalta voimme sen aikaa hyvin toimia College pohjalta ja kehitellä niitä ohjelmia siellä.
NYT PALAA PÄREET! Olen tätä nyt kirjoittanut 4 kertaa uudestaan kokonaan tai osin, kun yhteys pätkii koko ajan. Ei siis ihme, jos tulee vaikutelma, että kirjoittajalla tökkii. Mikä sekin lienee aika lähellä totuutta. Riippuu keneltä kysyy. Toivottavasti saan edes yhden kuvan mukaan. Palataan asiaan ensi viikolla. Nauttikaa lumesta.
Kari Rönkkö

Koulu

Palattiin juuri koululta, jossa Joelin joukkueella oli peli ISK:tä vastaan. Pitkään nyhjättiin nollassa nollassa, kunnes Joel laittoi rankkarin sisään minuutti ennen loppuvihellystä. Kaikki siis näytti hyvältä, kunnes noin 5 sekunttia ennen pelin päättymistä tuli kaamea tasoitus. Siinä oli draamaa kerrakseen. Toki poikia harmitti ja joukkueenjohtaja Ellalla riitti lohdutettavia.
Minä en kauan jaksanut peliä murehtia, vaan aloin miettiä kuinka tässä amerikkalaisessa koulusysteemissä koulu tulee ihan toisella tavalla perheiden elämään, kuin meidän suomalaisessa systeemissä. Suomalaisena opettajana voin tuntea tietysti ylpeyttä siitä, että kansaivälisissä tutkimuksissa meidän systeemi rankataan oppituloksiltaan parhaaksi. Samaiset tutkimukset myös kertovat siitä, että suomalaiset lapset eivät kovin hyvin viihdy koulussa.
Täällä ollaan kouluaineiden kimpussa 8.30-15.30 ja sitten alkavat erilaiset harrastukset:urheilu, näytelmät, bändit jne. Koulukavereiden kanssa ei siis vain opiskella vaan myös harrastetaan. Toinen hieno juttu näissä koulun jälkeisissä aktiviteeteissa on se, että vanhemmat myös oppivat tuntemaan toisensa. Avartaa siis myös meidän sosiaalisiaverkostoja.
Viime viikolla osallistuin myös etiikkaseminaariin Strathmoren yliopistolla, jossa mietittiin kehityksen eettisiä puolia. Paikalla oli Keniasta ja Filippiineiltä oikein ministeritason edustajat. Mielenkiintoista!
Hienoa viikkoa teille toivotellen,
Kari Rönkkö