Kulunut viikko piti sisällään monia vierailuja. Heti alkuviikosta majassa pyörähti herrat Ylenius ja Salmi. Olivat Keniassa parin viikon reissulla suunnittelemassa matkoja, joita sitten alkavat markkinoida siellä Suomen päässä.Katselkaahan jos näette Simba Experiencen mainoksia, niin tiedätte missä mennään heidän osaltaan. Voitte myös vierailla heidän sivuillaan osoitteessa: www.simbaexperience.com.
Keskiviikkona meillä oli ilo pitää kotonamme kuutta Joensuuta ja kolmea Söderlundia. Piisas muuten puhetta mökissä. Illalla Joensuista Arto opasti meitä vanhempia markkinoinnin saloihin. Arto on tehnyt upeaa uraa Nokialla. Asiaa en yhtään ihmettele, kun kaverin tunnen jo poikasesta Bolivian ajoilta , ja varsinkin kun nyt kuuntelin Arton puheita. Tuli mieleen, että meillä erityisesti seurakuntapuolella tulisi päästä pois siitä pienestä laatikosta jossa ollaan, ja kuunnella näitä nuoria kavereita huolella.
Joensuut jatkoivat torstaina matkaansa ja tilalle tuli Heinoset Ugandasta. Upea pariskunta, joiden kanssa on hienoa olla täällä yhteistyössä. Artolla kitara mukana ja minäkin kaivoin omani esiin, ja niin ilta meni mukavasti soitellessa ja laulaessa.
Epämiellyttäviäkin vieraita viime viikolla kävi, nimittäin luonamme vieraili myös vatsatauti, jota tuttavallisesti täällä kutsumme hulivilikakaksi tai pyrstö-yskäksi. Myös tuo vieras on nyt poistunut tuvasta.
Joelilla viikolla kaksi matsia. Voitto Oshwalista 6-0, ja Joel teki 3 maalia. Toinen voitto Strathmorista 3-2 ja Joel vastasi 2 maalista.
Palataan asiaan ensi viikolla!
T. Kari Rönkkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti