Oli muuten harvinaisen vaikeaa vääntäytyä tänä aamuna toimistoon ja klikata tietokene päälle. Tämä tietysti osaltaan kertoo siitä, että loma on ollut onnistunut ja karkoittanut ikävät työasiat mielestä. Nyt sitten kaikki nuo syrjään heitetyt työasiat haluavat kerralla hyökätä päälle ja muistuttaa olemassa olostaan. Voi olla tuttu tunne aika monille näinä päivinä.
Uuden vuoden vaihtuminen näin työasioissa tarkoittaa varsin kiireellistä aikaa. Monin raportein täytyy saada vuosi 2011 paperille ja lähetettyä byrokratian kyltymättömään kitaan muiden samanlaisten raporttien sekaan. Ja siinä samalla, kun laitetaan viime vuotta purkkiin, niin aloitellaan uusin suunnitelmin tätä vuotta. Mutta unohdetaan noi työasiat vähäksi aikaa ja palataan viime viikkoon ja loma-aikaan.
Teimme oikein onnistuneen matkan Masai Maraan. Ja jo ensimmäisen iltapäivän aikana näimme Big five:n, eli leopardin, elefantin, sarvikuonon, leijonan ja afrikan puhvelin. Näiden lisäksi silmiämme hellivät monet muut eläimet ja upeat maisemat. Siinä lepäsi sielu, henki ja ruumis. Oli kivaa olla porukalla reissussa ja nauttia näin myös hyvästä seurasta.
Kalleen olimme yhteydessä Skypen välityksellä. Kalle oli Muoniossa, joten oli siinä kilometreissä välimatkaa ja lämpötilassa sellainen 50 asteen ero. Hyvin tuntui vuosi vaihtuvan siellä pohjoisessakin.
Koittakaa nyt itse kukin saada vuosi 2012 hyvään vauhtiin!
Kari Rönkkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti