maanantai 11. kesäkuuta 2012

Surullista

Sirkka ja Joel ovat nyt jo onnellisesti Suomessa.Ihan helposti tuo matka ei lähtenyt käyntiin. Taksi tuli heitä kotoa noutamaan hyvissä ajoin aamulla kello 5.30. Tuohon aikaan eivät ruuhkat vielä vaivaa, joten olivat kentällä siinä 6 aikoihin. Kaksi tuntia aikaisemmin oli Egypt Air:n kone laskeutunut Nairobin lentokentälle ja siinä rytinässä rikkonut koneen nokkapyörän, jolla konetta sen maassa ollessa ohjataan. Ja kun konetta ei voinut ohjata, niin se ajautui nurmelle ja jäi jumiin. Siinä sitä riitti kenialaisille lentokenttämiehille tuumittavaa, että kuinkas tuo kone saadaan vedettyä takaisin betonille. Homma kesti n. 12 tuntia, jonka ajan kenttä oli suljettuna. Nairobiin saapuvat koneet ohjattiin muualle ja Nairobista ei tuona aikana koneita lähtenyt. Viimein klo 16 ilmoittivat Sirkalle ja Joelille, että lento on peruttu ja että matkaan pääsevät vasta huomenna. Jotenkin Sirkka sai kuitenkin heidät puhuttua iltalennolle, jonka piti olla ylibuukattu.Tämä lento lähti 22.30. Oleskelua Nairobin lentokentällä heille tuli siis reilu 16 tuntia. Matkatavarat eivät saaneet buukattua itseään tuolle iltalennolle, vaan tulivat sitten kaksi päivää myöhemmin Helsinkiin. Surullisia täällä kotona ovat olleet meidän elukat, jotka ihmettelevät, että minne se emäntä hävisi ja missä on Joel. Curro vahtii minua herkeämättömästi, etten vaan minäkin katoa. Andy taas sisällä ollessaan vain nukkuu omassa sängyssään, eikä välitä tulla edes olohuoneeseen. Simba kun huomasi, että talosta on väki vähentynyt, niin alkoi sitten vierailla naapurissa. Ensi viikonloppuna heille riittää vielä enemmän ihmeteltävää, kun minäkin häviä kotoa. Keniaan on tänään julistettu kolmen päivän suruaika. Syynä siihen on eilinen helikopteriturma Ngong Hill:ä. Tuossa onnettomuudessa kuoli Kenian sisäisen turvallisuuden ministeri Saitoti ja hänen seurueensa. Saitoti on ollut tulilinjalla täällä Keniassa johtuen Al-Shabaabin tekemistä pommi-iskuista. Virallisesti tuota eilistä turmaa pidetään onnettomuutena, mutta toki täällä huhut kiertää, että asialla olisi ollut Al-Shabaab. Vielä kun viikkoa jaksetaan tehdä hommia, niin sitten alkaa loma! Lämmintä viikkoa teillekin toivotellen, Kari Rönkkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti