Tässä ehti viikonlopun olla kotona, kun ajatukset taas ovat jo seuraavassa reissussa.Nyt on sunnuntai-iltapäivä ja laukut jo pakattu huomiseen reissuun Etiopiaan. Kovin paljon tässä ei ehtinyt edes rentoutua, kun viikonloppuun oli kertynyt jos jonkinlaista menemistä.
Mombasan seminaari meni ihan hyvin. Paremminkin olisi voinut mennä, niin kuin aina. Rehellisesti on myös itselleen joskus tunnustettava, ettei aina mene niin kuin suunnitellaan ja välillä opettaminen on helpompaa ja joskus taas kovemman työn takana. Viime viikolla se oli kovaa työtä. Aikataulu oli sen verran tiivis, ettei edes ehtinyt merta näkemään.
Maanantaina alkava matka Etiopiaan suuntautuu ensin Debre Zeitiin ja siitä tiistaina jatketaan Hawassaan, joka sijaitsee eteläisessä Etiopiassa. Siellä odottamassa ovat sen alueen pastorit. Avuksi opettamiseen tulee Jackson Kaluzi Tansaniasta. Toivottavasti kaikki nyt sujuu jo asteen verran helpommin. Mielenkiintoa tälle reissulle lisää se, etten ole vielä tuossa osassa Etiopiaa käynytkään.
Keniassa on ollut varsin rauhallista kuluneella viikolla. Terrori-iskuilta on vältytty, mutta uhka ei sinänsä ole mihinkään kadonnut. Sääliksi käy tätä maata, jolla riittäisi haasteita ilman Al-Shabaabiakin.
Joelin matsit menneellä viikolla menivät hyvin. Uusi aluevaltaus oli osallistuminen yleisurheilukilpailuihin. Joel voitti pituushypyn, toi ankkurina Rosslynin joukkueen toisena maaliin 4X400m viestissä. Valitettavasti en saanut hänelle aikaa, mutta juoksu meni hienosti ja lämmitti vanhaa 400m juoksijaa.
Kalle juoksi Brysselissä puolimaratonin sunnuntaina aikaan 1.50,35. Jonkin sortin ennätys tässä perheessä, jossa ei olla juuri kestävyysurheiluun keskitytty. Hieno veto varsin niukalla harjoittelulla.
Siunattua viikkoa toivotellen,
Kari Rönkkö

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti