Hyvät ystävämme Suomesta
lähettivät viestin, jossa kertoivat kuinka upea talvinen päivä siellä oli
ollut. Aurinko oli paistanut kirkkaalta taivaalta ja olivat käyneet
hiihtämässäkin pari kertaa. Upea päivä oli sitten päättynyt illalla leiskuviin
revontuliin.
Täällä ei ole päässyt
hiihtämään, mutta ulkoilemaan kyllä. Revontulia ei ole näkynyt, mutta upea tähtitaivas toki. Ja kaiken tämän täydentää avokadojen kypsyminen. Meillä on pihalla
useampia avokadopuita ja puut suorastaan pursuavat hedelmää. Varovainen saa
olla, ettei saa avokadosta päähänsä. Varsinkin Andy nauttii tästä ajasta, kun
maassa on runsauden pula hyvistä makupaloista.
Raila Odinga vei siis
valituksensa vaalituloksista korkeimpaan oikeuteen. Mielenkiinnolla
seuraammekin, kuinka asia tulee etenemään.
Lehdessä oli mielenkiintoinen juttu
siitä, kuinka kenialainen kekseliäisyys kukki vaalipäivänä.
Jonot äänestyspaikoille
venyivät yli 800 metrisiksi ja jonotusaika oli helposti sellainen 5-6 tuntia.
Jonon sai ohittaa, jos olit raskaana. Raskaana olevia naisia alkoikin ilmestyä
äänestyspaikalle siinä määrin, että virkailijat alkoivat ihmetellä heidän
runsauttaan ja alkoivat tutkia asiaa, ja kuinka ollakaan, niin monen
raskausmasu osoittautui tyynyksi.
Jonon ohi pääsi myös, jos
paikalle tuli vauvan kanssa. Niinpä jotkut alkoivat vuokrata vauvojaan
äänestäjille. Virkailijat huomasivat, että kovasti käy samannäköisiä vauvoja
eri vanhempien kanssa äänestämässä ja alkoivat kastaa myös vauvojen sormia
musteessa äänestämisen merkiksi. Äänestysjonon päissä sai myös vuokrata
kainalosauvoja ja pyörätuoleja, koska liikuntarajoitteiset pääsivät myös jonon
keulille. Luovuus ja bisnes siis kukoistivat.
Viime viikolla sain
kirjoitettua valmiiksi projektiehdotuksen vuosille 2014–2016. Itse en sitä ole
toteuttamassa, joten siinä mielessä se oli hyvinkin haasteellista. Tämän viikon
suunnittelen kaikille meidän kumppanuusseurakunnille pientä seminaaripakettia,
joka sitten toteutetaan neljässä maassa tämän kuun lopussa ja huhtikuun aikana.
Toukokuu meneekin sitten pakatessa ja asioiden järjestämisessä siihen kuntoon,
että täältä pääsemme ulos kesäkuun alussa.
Lämpimin terveisin,
Kari Rönkkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti