sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Sudan

On sunnuntai-ilta. Laukut on pakattu ja taksi tilattu huomis-aamuksi klo 5.30. Rupeama alkaa olla jo takana päin ja loma on edessä. Ei huono!
Vielä viimeisillä höyryillä piti käydä heittämässä keikka Sudaniin. Ja jos ollaan oikein tarkkoja, niin Jubaan. Juba on eteläisen Sudanin keskus. Kaiken kaikkiaan Sudanin kanssa täytyykin olla tarkka, sillä maa on valtava. Pinta-alaltaan Afrikan suurin maa ja noin 10X Suomen kokoinen. Asian ollessa näin, niin ei kannata tässä ruveta esiintymään Sudan asiantuntijana, mutta muutama sana Jubasta.
Täällä oli paikallisessa lehdessä juttu Jubasta ja siinä sanottiin, että Juba on maailman nopeiten kasvava kaupunki, jossa jo nyt asuu n. 1.5 miljoonaa ihmistä. Ajattelin siis tulevani virkeään alueelliseen keskukseen. No virkeyttäkin on siis monenlaista.
Jubassa lähes kaikki tiet ovat hiekka teitä. Luonto on vihreää ja Niili virtailee kaupungin läpi. Ja kun sanon, että tässä rähjäisessä kaupungissa asuu siis nuo 1,5 miljoonaa ihmistä, ja kaupungissa ei ole minkäänlaista järjestettyä jätteenkeräystä niin se kertonee jotain paikan siisteydestä. Eikä siellä ole viemäröintiä ja taas kertoneen...
SPC (Sudan Pentecostal Church) oli järjestänyt Jubaan siis kumppanuustapaamisen jonne Fidan lisäksi tuli ruotsalaiset, norjalaiset ja amerikkalaiset.Keskustelut lähinnä pyörivät tulevan kansanäänestyksen ympärillä. Ennen tammikuun loppua 2011 Etelä-Sudanissa järjestetään kansanäänestys siitä, eroaako Etelä-Sudan omaksi itsenäiseksi valtioksi. Valitettavasti kuulosti siltä, että meni niin tai näin, niin ongelmia seuraa. Jos äänestävät eroavansa sitä ei siedä pohjoinen, koska onhan etelässä öljyä. Jos taas äänestävät, että pysyvät osana Sudania, niin SPLM ei sitä hyväksy ja käy taistoon. Sitä kuunnellessa tuli olo, että sota tästä tulee joka tapauksessa.
Sääliksi käy Sudanilaisia. Ensin sisällissodat,Dardur, sissit ja nyt tämä. Muistakaamme heitä.
Pikaisiin näkemisiin,
Kari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti