Viime viikon keskusteluja täällä Keniassa on hallinnut vuosi sitten tehty väestönlaskenta. Porukka siis laskettiin syys-lokakuussa 2009 ja tulokset julkaistiin viikko sitten. Meidätkin on laskettu mukaan johonkin kategoriaan. Edellisen kerran olemme olleet mukana väestönlaskennassa vuonna 2000 Yhdysvalloissa.
Äiti Kenialla on siis 38 610 097 lasta. Ja koska tämä laskelma on tehty vuosi sitten ja samalla on huomattu, että Kenian väestö kasvaa miljoonalla hengellä vuodessa, niin väkeä täällä tänään on noin 40milj. Yli puolet väestöstä on alle 20-vuotiaita, joten väestön kasvu jatkuu kiivaana myös tulevina vuosikymmeninä. Ei ole täällä eläkepommia tikittämässä.
Tietysti tällainen väestönkasvu laittaa monta muuta juttua tikittämään. Miten tällainen kasvava joukko ruokitaan, koulutetaan, lääkitään jne. Siinäpä vasta kysymys. Varsinkin kun jo nyt Keniassa on 6 miljoonaa henkeä, jotka eivät ole käyneet päivääkään koulua.
Samaisessa väestönlaskennassa selvisi myös, että Keniassa on 3 miljoonaa kamelia, 1,8 miljoonaa aasia, 14 miljoonaa lehmää, 27 miljoonaa vuohta.
T. Kari Rönkkö&co
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti