maanantai 31. tammikuuta 2011

Sitä sun tätä

Taksi tuli portin taakse aamulla ja otti minut kyytiinsä klo 5.30. Lentokone sitten kiidätti minut rannalle, tänne Dar es Salaamiin. Siitä johtuu tuo rantainen kuva. Valitettavasti ohjelma on vaan taas sellainen, ettei tässä mitään rantaa edes ehdi nähdä.
Niin kuin viime viestissä kirjoitin, niin alueeni on laajentunut, ja siitä johtuen tarvitsen uutta henkilökuntaa myös hoitelemaan näitä vastuita. Muuten pitäisi itse juosta joka paikassa.Täällä Darissa olen siis palkaamassa uuden kaverin vastaamaan noista uusista maista. Tämähän on siis muutenkin järkevää, kun ajatellaan, että meidän on täältä aikaanaan lähdettävä ja paikallisten on otettava lisää vastuuta. Tässä on siis meillä kaikilla hyvä mahdollisuus opetella ja oppia lisää.
Tarkoitus on myös tämän uuden työntekijän ja vanhempienkin kohdalla käydä läpi uusia käytänteitä ja tapoja työskennellä.
Ella ja Joel palasivat viime viikolla retkiltään. Joelin matka oli mennyt jännäksi paluumatkalla, kun yhden pojan heittämä roskapussi osui vastaan tulevaan pikkubussiin, vieden siitä peilin mukanaan.Tuo bussi sitten kääntyi perään ja kahdeksan miestä hyökkäsi koulubussin kimppuun sitä hakaten ja potkien. Kuskia ehdittiin jo mukiloida, kun poliisi ihmeen kaupalla tuli paikalle ja vei osapuolet poliisiasemalle. Laittoivat opettajan putkaan ja alkoivat selvitellä asiaa. Onneksi sitten selvisivät vain maksamalla särkyneen peilin.
Se auto, joka ajoi perääni Eldoretissä, ja jonka ajaja ja kaverit karkasi paikalta, kun poliisi saapui, onkin nyt sitten vakuutettu ja paperit saapui perjantaina. Nyt vääntö korvauksista jatkuu Nairobissa.
Ja lisää Kenian ihmeellisyyksiä. Meidän piti muuttaa uuteen asuntoon perjantaina. Torstaina käytiin taloa katsomassa ja se oli vielä työn alla. Muutto siis siirtyi tälle keskiviikolle. Vähän tuli Sirkalta palautetta, kun minun piti just lähteä tälle reissulle ennen muuttoa. Onneksi Sirkalla on apuna viereilulla oleva Anne-sisko miehensä kanssa.
Kari Rönkkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti