Muuttamisestahan meillä on perheenä kokemusta. Siitä lähtien kun Sirkan kanssa olemme yhdessä olleet, niin tämä viime viikon muutto oli kahdeksastoista kerta. Maita joissa olemme asuneet on jo viisi. Muutto ei siis ole enää meille mikään suuri stressitekijä.Sirkalla ei montaa hetkeä enää mene, kun asunto on saatu jo kodin näköiseksi.Harjoitus tekee mestarin.
Muutto porukan siis piti tulla hakemaan huonekalumme keskiviikkona klo 8.30. Kun 9.15 vielä ketään ei näkynyt, niin soitin ja kysyin missä mennään. No olivat sitten unohtaneet koko jutun. Alkoivat kiivaasti kasata muuttoporukkaa ja saapuivat sitten vähän 11 jälkeen.
Aluksi annoimme tarkat ohjeet, kuinka toimia ja mitä viedään. Erityisesti Sirkka sanoi, ettei hänen vaatteitaan tarvitse pakata, vaan hän hoitaa sen itse. Siis kaikki hyvin!
Kun palasin vanhalle kämpälle ensimmäisen vientikerran jälkeen, niin huomasin, että olivat kuitenkin pakannaat Sirkan vaatteet. Kutsuin esimihen paikalle ja muistutin häntä, ettei niitä pitänyt pakata, ja pyysin laittamaan vaatteet takaisin paikoilleen. Siis taas kaikki hyvin. Seuraavaksi huomasin, että laittoivat hyllyihin takaisin Ellan vaatteita. Esimiespaikalle ja selitin taas asian. Siis kaikki taas hyvin.
Kohta tuli Sirkan siskon mies kysymään, että miksi laittavat hyllyihin takaisin Joelin vaatteita.Esimiespaikalle ja selittämään asiaa. KAIKKI HYVIN!
Kymmenen miehen paikallinen muutoporukka sai aikaiseksi sellaisen "hallitun" kaaoksen, että oksat pois. Jos Sirkka esimerkiksi näytti, että tämä laatikko puretaan ja tätä toista ei, niin voitte arvata mikä laatikko itseasiassa purettiin.
Kaaos päättyi kello 20, kun kaikkia tavarat lopulta olivat uudessa kämpässä.
Uusi asuntomme on itseasiaas vuodelta 1953. Ulkoa näyttää ihan hyvältä. Kaiken piti myös toimia remonttimiesten jäljiltä, mutta vessat ei vetäneet, suihkukaivot eivät vetäneet, putket huutaa jne. Siis kaikki oikein hyvin.
Tässä on siis hiljalleen laitettu asuntoa kuntoon ja aurinko alkaa paistaa palmun juureenkin.
Andy on palannut kotiin ja on kuin ei olisi poissa ollut ollutkaan.
Lopulta kaikki on siis hyvin.
T. Kari Rönkkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti