sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Nyrkkeilysäkki

Suomalaisena, aina silloin tällöin, asiat täällä Afrikassa jurppivat.Kun täällä lähetystyössä kuitenkin ollaan, niin tunteet pitää pitää kurissa. Liikenne täällä on sellainen ainainen päänsärky, ja yhtään ei helpottanut tieto, että vuoteen 2050 mennessä, Nairobin väestö kolminkertaistuu. Ei voi edes kuvitella mitä ruuhkat sitten ovat. Toisaalta, tuskin täällä enää siinä vaiheessa ollaan enää edes ajelemassa. Niin tai näin, niin oli aika ostaa nyrkkeilysäkki ja nyrkkeilyhanskat. Ihan vaan siltä varalta, että jos/kun tulee se tunne, että nyt pitäisi päästä purkamaan paineita. Sitä paitsi se tulee halvemmaksikin kuin terapia.
Tätä kirjoitusta kirjoitan nyt sunnuntai-iltana Ruandassa. Olen hotellissa Des Mille Collines:ssa, eli hotelli Ruandassa. Jos olet katsonut elokuvan Hotelli Ruanda, niin tiedät mistä puhun. Jos taas et ole kyseistä elokuvaa nähnyt, niin kannattaa katsoa, niin tiedät mistä puhutaan.
Tämä pysähdys Ruandassa on vain yhden yön mittainen ja huomenna lähdetään autolla jatkamaan matkaa Kongon puolelle kaupunkiin nimeltä Goma. Siellä on tarkoituksena puhua seurakunnan johtajille palvelevasta johtajuudesta.
Kongossa on vieläkin sisällissota menossa, jossa arvioiden mukaan on kuollut 5-10 miljoonaa ihmistä ja liikkeellä on jos jonkinlaista sissiporukkaa. Meitä on varoiteltu kidnappauksista ja yöllisistä ammuskeluista Gomassa. Muistakaa rukouksin.
Lisää Kongosta sitten ensi viikon blogissa!
Kari Rönkkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti