maanantai 16. toukokuuta 2011

Hyvä Suomi!

Olemme maailmanmestareita! Iltasanomat julisti hienosti, kuinka Suomi JÄLLEEN voitti Ruotsin jääkiekkofinaalissa. Ella laittoi kouluun Finland-takin ja Joel sonnustautui Finland t-paitaan. Sirkka laittoi salille myös Finland T-paidan ja mulla päässä Finland-lippis ja jalassa Suomisukat. No täällä tuo voitto ei juuri nostattanut puheita. Oli yhtä vähän näistä kisoista juttua, kun mitä oli hiihdon mm-kisoista. Toisaalta, ette Suomessa paljon seuranneet kriketin mm-kisojakaan.
Viime viikolla olin Itäisessä Keniassa kouluttamassa alueen pastoreita johtajuudesta. Alue on Kamba-heimon aluetta ja ovat vähän sillei jäyhempiä, kuin monet muut heimot täällä. Ja olivat myös aikalailla konservatiivisempia. Mutta kaiken kaikkiaan seminaari meni hyvin. Budjetinkin ylittivät kolminkertaisesti!
Hotelli, jossa yövyttiin, ansaitsisi jonkinlaisen viennin edistämispalkinnon. Siis kuinka rakentaa talo, jossa ei ole minkäänlaista äänieristystä. Päinvastoin, kaikki ulkoakin tulevat äänet kovenivat sisään tullessa. Aamulla heräsi siihen kauhukuvaan, että joku on huoneessani suihkussa, vaikka peseytyjä lienee ollut toisella puolen hotellia.
Tälle viikolle tuli pari ylimääräistä päivää, kun aamulla mulle soitettiin ja peruttiin tämän viikon poliisiseminaari. Poliisit joutuu paraatiharjoituksiin. No eiköhän jotain keksitä.
T.Kari Rönkkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti