Tansaniassa, Zansibarin edustalla, upposi laiva ja vei mukanaan satoja ihmisiä. Laivan matkustajakapasiteetti oli 650 henkeä, mutta laivaan oli ahtautunut yli 1000 ihmistä. Virallinen menehtyneiden määrä tällä hetkellä on 296 ihmistä, mutta kateissa on vielä noin 300 henkeä.
Nairobin Sinai-slummin läpi kulkee polttoaineputket, jotka vievät bensaa KPC:n tankkeihin. Mitenkään tavatonta ei ole ollut, että nuo putket vuotavat. Ennen maanantain suuronnettomuutta, putket olivat vuotaneet jo päiviä, ja alueen asukkaat keräsivät bensaa myytäväksi. Näin saatiin mukavasti lisätienestejä bensan myynnistä. Kaikkea bensaa ei kuitenkaan saatu talteen, vaan sitä valui alueen ojiin, ja bensaa levisi suurelle alueelle. Yksi huolimaton tupakan tumpin heitto ja onnettomuus oli valmis. Virallinen kuolleiden määrä tällä hetkellä on 96. Todennäköisesti määrä siitä vielä kasvaa, kun sairaalaan vietyjä, pahasti palaneita, vielä menehtyy.
Seuraava päivänä tuosta onnettomuudesta lehdissä kerrottiin 20 hengen kuolleen, ja useiden sokeutuneen, kun he olivat nauttineet kotipolttoista baarissa. Viime viikolla oli myös pari bussionnettomuutta Keniassa ja jälleen kymmeniä kuolleita. Ajatelkaa kuinka paljon palstatilaa nämä saisivat, jos Euroopassa kuolisi viikossa sama määrä ihmisiä.
Hyvien uutisten puolelle menee viime viikonlopun jalkapalloturnaus, johon osallistui 15 koulua eri puolilta Nairobia. Kuuden vuoden tauon jälkeen Rosslyn Academy voitti turnauksen. Joel maalasi kaikissa kuudessa ottelussa, ja valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Viime viikko meni täällä Nairobissa organisaatiomittausten merkeissä. Täällä viikolla "pääsee" taas tien päälle, kun lähden LEMATI-opiskelijoita tapaamaan
Arushaan keskiviikkona.
Siunattua viikkoa teille kaikille uskollisille lukijoille.
T. Kari&co
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti