maanantai 26. syyskuuta 2011

Sata

Viime viikolla käydyt Sambian presidentinvaalit menivät hämmästyttävän hyvin. Vallassa ollut presidentti Banda hävisi. On todella harvinaista, että istuva presidentti häviää vaalit, ja vielä hämmästyttävämpää on se, että hän myönsi tappionsa ja väistyy vapaaehtoisesti paikaltaan. Uusi presidentti on sitten herra Sata, joka edustaa nuorempaa polvea ja on vasta 74-vuotias. Nuori mies siis, jos verrataan naapurimaan Zimbabwen presinettiin Mugabeen. Mugabe on yli kymmenen vuotta vanhempi kuin Sata ja on kiellettyä kutsua Mugabea vanhaksi. Sen sai tuta yksi Zimbabwen ministereistä, kun sanoi, että Mugabe alkaa olla vanha. Potkuthan siitä seurasi. Olen siis menossa Sambiaan puhujavieraaksi ensi viikolla ja on tullut vähän silmäiltyä kuinka maa makaa.
Silmääni sattui mielenkiintoinen urheilu-uutinen viime viikolta. Tarina kertoi Julius Yegosta, joka ei siis ole kenailainen juoksija, vaan kenialainen keihäänheittäjä. Tämä Yego voitti Afrikan mestaruuden tuloksella 78,18. Ammatiltaan Yego on poliisi ja alkoi harrastaa keihäänhettoa pari vuotta sitten. Kun haastattelija kysyi, että kuka häntä valmentaa, niin vastaus oli ei kukaan. Olen katsonut YouTubesta kuinka keihästä heitetään. Että silleen vaan terveisiä Suomeen ja tieteelliselle lähestymistavalle urheiluun.
Olin siis päästämässä viime viikolla LEMATI-opiskelijoita vapauteen. Rupeama heiltä siis ohi. Opiskelut jatkuvat nyt etänä ja yhteen tullaan taas ensi vuonna.
Jännittävä jalkapalloliiga alkaa tällä viikolla ja Joelin joukkue kohtaa avausottelussa keskiviikkona Peponin.
Kesäisin terveisin,
Kari Rönkkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti