Vuosittain Saharan eteläpuolisen Afrikan fidalaiset saapuvat Mombasaan virkistyspäiville. Tänä vuonna meitä fidalaisia saapui n. 50 henkeä nauttimaan Kenian rantojen kauneudesta (kuva ylhäällä).
Pääpuhujaksi saimme tänä vuonna Suomesta Klaus Korhosen, joka on Helsingin Saalemin johtava pastori. Täytyy myöntää, että saimmekin hyvää opetusta ja virvoittavia sanoja.
Virkistävää oli myös tavata muita lähettejä ja päivittää kuulumiset. Yhdessä naurettiin ja itkettiin. Asiaan myös kuuluu, että vuosittain ihmisiä täältä lähtee ja palaa takaisin Suomeen ja uusia henkilöitä tulee sitten heidän tilalleen. Hyvästelystä ja tervetulleeksi toivottelusta onkin tullut jo toinen luonto.
Vaikka ohjelman vuoksi vietimme ehkä liiankin paljon aikaa sisällä ilmastoiduissa tiloissa, niin toki aikaa jäi myös meressä uimiseen ja rannalla makoiluun.
Lauantai-aamuna olikin sitten virkistynyt ja levännyt olo. Harmillista kyllä tuo olotila häipyi takaisin Nairobiin ajaessa. Matkaa Mombasasta Nairobiin kertyy 530 kilometriä ja aikaa kuluu reilu 10 tuntia. Siinä kun matkalla ohittaa yli 200 rekkaa ja väistelee toisen mokoman vastaan tulevia rekkoja, niin taas olisi tarvetta lomalle.
Tällä viikolla pidän seminaaria täällä Nairobissa Full Gospel Churches of Kenyan väelle. Paluu arkeen on koittanut.
Siunaavin terveisin,
Kari Rönkkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti