sunnuntai 21. elokuuta 2011

Näillä mennään

Viime viikolla saatiin taas tämä perhe kasaan, kun Sirkka tiistaina palasi kotiin. Kovin on hiljaista tämä kolme hengen elämä verrattuna aikaisempiin vuosiin, kun talossa asusteli viisi henkeä. Tässä on jo ehditty Sirkan kanssa ihmetellä, että kuinkas tässä näin on päässyt käymään, ja ollaan todettu, että lapset ovat vain vanhentuneet.
Töiden suhteen oli sellainen perusviikko täällä kotosalla. Viimeistelin neljännesvuosiraportin ja valmistelin tunteja tuleviin seminaareihin.
Aloitettiin töiden lisäksi Sirkan kanssa myös kuntoilu. Täytyy yrittää päästä eroon Suomessa kertyneistä kiloista. Sunnuntain perinteisiin kirkossa käymisen lisäksi, kuuluu myös käydä koululla pelaamassa tennistä. Meillä on siellä mukava porukka, joka tietysti pelaa, mutta siinä on samalla hyvä vähän päivittää kuulumisia ja kerätä tietoa, että miten maa makaa. Kaikki kun olemme omalla kohdallamme vähän niin kuin saman alan töissä.
Matkustelu siis alkaa huomenna, kun lennän Arushaan. Uusi LEMATI vuosikurssi aloittaa opintonsa ja täytyy mennä nyt aluksi vain katsastamaan kuinka homma lähtee käyntiin.
T. Kari Rönkkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti