maanantai 24. lokakuuta 2011

Limuru

Kun tästä meiltä lähdetään ajamaan kohden pohjoista, niin noin 20km jälkeen tullaan Limuruun. Tuo matka on pientä nousua, eli kun meidän koti on 1700m merenpinnan yläpuolella, niin Limuru on 2100m merenpinnasta. Monet ovat ihmetelleet miksei Nairobia rakennettu aikoinaan nykyisen Limurun alueelle, jossa on yksi maailman terveellisimmistä ilmastoista, vaan Nairobi piti rakentaa nykyiseen paikkaansa suon päälle. Niin tai näin, mutta ainakin nyt viikoksi Fidalaiset Saharan eteläpuolisista maista saapuivat Limuruun koulutuspäiville. Tarjolla oli asiaa, seurustelua, naurua jne. Mietittiin voimaantumista ja toivottavasti voimaannuttiin itsekin.
Mukavat jälkipelit jatkuivat meillä kotona viikonloppuna, kun oltiin isäntänä läheteille Tansaniasta, Etiopiasta, Ugandasta ja Ruandasta.
Kenian joukot ovat nyt sitten päässeet jo aika syvälle Somaliaan. Tarkoituksena on luoda sellainen noin 100km turvavyöhyke Kenian rajalta. Kenian armeija on myös valloittanut muutaman satamakaupungin Somaliassa ja näin iskenyt myös Al-Shabaabin rahalähteisiin. Näistä johtuen sähköpostiimme tulee tasaisesti varoituksia Al-Shabaabin mahdollisista terrori-iskuista Kenian alueelle ja pyyntöjä välttää ostoskeskuksia ja joukkokokoontumisia. Viime yönä Al-Shabaab teki kranaatti-iskun Nairobilaiseen yökerhoon. Loukkaantuneita oli ainakin 14.
Joelin liigamatsit jatkuvat tänään, kun vastaan tulee Strathmore. Torstaina vastaan asettuu BGE. Tuon torstain matsin joudun jättämään väliin, kun siirrän toimistoni tänä iltana Ugandaan ja kotia palailen perjantai-iltana.
Siunattua viikkoa teille kaikille.
Kari Rönkkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti