Kun kone laskeutui Lusakan kansainväliselle lentokentälle, niin kello oli jo yksi yöllä. Kuitenkin hyvin arvovaltainen seurue oli minua vielä vastassa. Paikalle oli tullut FPCZ:n piispa vaimonsa ja varapiispan kanssa. Ajomatka hotelliin tehtiin sellaisessa säkkipimeydessä, ettei siinä vielä oikein mitään kuvaa Sambiasta saanut. Kaikkien alkujärjestelyjen jälkeen pääsin nukkumaan vasta kello 3 aamulla.
Seuraavana aamuna herätys kello 7. Näillä reisuilla yksi haastavimpia aamutoimenpiteitä on paidan silittäminen pienessä hotellihuoneessa, jossa ei ole silityslautaa. Ei niissä ole silitysrautaakaan, mutta kuljetan sellaista pientä matkasilitysrautaa mukanani, ja sillä yritän saada sileää aikaiseksi milloin sängyn reunalla ja milloin jonkin jakkaran päällä. Ja tämäkin vain silloin, jos huoneessa sattuu olemaan oikeanlainen töpseli ja siitä tulee vielä sähköäkin.
Seminaaripaikalle minua tultiin hakemaan vähän ennen yhdeksää ja opettamaan pääsin kymmeneltä. Sitä tehden painettiin sitten klo 17 asti ja päälle vielä palaverit paikallisten johtajien kanssa. Kun sitten oli vielä käyty porukalla illallisella, niin sänkyyn pääsin nyt jo puolilta öin. Päivät menivät siis tätä rataa.
Kaiken kaikkiaan on sanottava, että seminaari oli onnistunut. Sambialaiset ovat leppoisaa väkeä ja Lusakassa on vielä sellainen afrikkalainen meininki. Oikein sympaattinen paikka.
Tällä viikolla opetan sitten kenialaisia poliiseja täällä Nairobissa. Aiheena etiikka työpaikalla.
Joelin joukkue voitti liigassa viime viikolla NIS:n 3-1. Joel pelasi nyt vähän alempana, kun Andy oli poissa. Ei siis tehtyjä maaleja, mutta syötti kaikki kolme. Tällä viikolla liiga jatkuu kahdella pelillä.
Palataan asiaan ensi viikolla.
Kari Rönkkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti