Rytinää!

Talo kumisee tyhjyyttään. Huomenna täältä viedään viimeisetkin tavarat ja jäljelle jää vain kolme pientä patjaa ja matkalaukkuihin mahtuvat tavarat. Niin ja tietysti eläimet jäävät meidän kanssa odottamaan torstain lentoa. Kiirettä siis edelleen pitää pakkaamisen kanssa, samoin kuin myös erilaisissa toimistoissa vierailujen kanssa. Ja jotta ei vain jäisi yhtään vapaa-aikaa, niin torstaina pihalla kaatui puu ja oksa hajotti auton tuulilasin. Sen sain lauantaina vaihdatettua. Vielä jäi vähän maalattavaa, mutta se saa odottaa meidän lähdön jälkeisestä aikaan.

Taas eletään sitä aikaa, kun hyvästejä jätetään. Tällaisessa muutoksessa eläminen on jo kuitenkin muotoutunut elämäntavaksi, jota sellaisen ihmisen, joka viettää lähes koko elämänsä samoissa maisemissa, on ehkä jopa vaikea ymmärtää. Motokseni onkin jo muotoutunut: ”Täytyy palata ennen kuin voi taas lähteä.” Palaamisia ja lähtemisiä onkin riittänyt

Joelin High School Graduation on keskiviikkona. Joelin juhlantuntua nostaa se, että myös Jieun pääsee osallistumaan tuohon tilaisuuteen.

 Meillä vielä huomiseen asusteleva jenkkiperhe kysäisi yhtenä iltana Joelilta, että mitä odotat Suomessa eniten, ja Joelin vastaus oli lyhyt ja nopea: ”Edeniä!” 

Meillä vartijoina ja puutarhureina toimivat kaverit taas läksiäislounaalla sanoivat odottavansa, että näkevät Joelin TV:ssä pelaamassa.

Sirkan kanssa taas toivotaan, että joskus ja jossain taas voisimme tavata kaikkia näitä upeita ihmisiä, joihin meillä on ollut etuoikeus tutustua. Toki myös suuresti odotamme tapaavamme kaikkia niitä upeita ihmisiä siellä Suomessa.

Tässä siis tällä erää viimeinen blogikirjoitus Afrikasta. Ensi maanantaina kirjoittelenkin Suomesta!!!

Näkemisiin,

Kari Rönkkö